sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Kasvihuone pystyyn

Vaimon kanssa on pitkään haaveiltu kasvihuonetta pihamaalle. On kiva saada itsekasvatettuja vihanneksia ja onhan se itse viljelypuuhakin sellaista mielenterveyshommaa. Kävin toukokuussa kokousreissulla Rovaniemellä ja Kodin Terrassa oli sopivan näköinen Palram Mythos-kasvihuone, hintaa oli n. 360€. Ostamisen ehtona oli, että pakettien täytyy mahtua Octaviaan sisälle. Myyjien avustuksella sovitettiin ensin paketit autoon (johon ne reippaasti menivät) ja aloitettiin sitten vasta kaupanteko. Kasvihuone oli kahdessa pakkauksessa, joista toisessa oli kennolevyt ja toisessa kaikki metallitavara. Ostin lisäksi vielä automaattiavaajan kattoluukulle kuumia kesäpäiviä varten (optimisti...).

Suunnittelin, että rakennan kestopuusta 2x2m lavan, johon ruuvaan kasvihuoneen sokkelin kiinni. Tällä tavoin kevyt kasvihuone ei lähtisi toivottavasti tuulen mukaan. Lisäksi sisäpuoli pysyy siistinä ja keväällä maasta hohkaava kylmä ei haittaisi alkavaa viljelyä. Paikallisesta rautakaupasta sitten ostin puutavaran, jota ei varsin paljoa mennyt. 18x95mm kestopuulautaa meni n. 40 metriä ja 45x95mm lankkua n. 16 metriä. Lisäksi muutama betonilaatta, kulmarauta ja paketti terassiruuveja.

Sopivasti sitten aiottuna pystytyspäivänä selkä sanoi poks.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti