sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Avautumista lumilingoista

Meidän pihalla on lopputalvesta viheliäistä tehdä lumitöitä. Täällä Lapissa sitä lunta on toista metrin kinos ja pihalla on käytäviä sinne tänne. Siinä yhtälössä niiltä kolanlevyisiltä käytäviltä on aika hankalaa saada lunta yhtään mihinkään. Viime talvena sitten päätettiin ostaa talouteen lumilinko, koskapa periaatteessa siinä olisi ratkaisu ongelmaan ja minä pääsin haistelemaan bensiinin tuoksua. Homma kuin hommahan on kivempaa, kun siihen on kone.

Viime talvenahan tuota lunta oli eteläisemmässäkin Suomessa normaalia enemmän, joten hiihtoloman tienoilla lingot olivat loppu joka paikasta. Tai siis sellaiset, jotka eivät maksa järjettömästi kotitalouskäyttöön. Kuitenkin löytyi sitten Smartian verkkokaupasta kopsakka kiinalainen linko, joka oli vieläpä edullinen (=499€ siihen aikaan). Samaa linkoa löytyypi edelleen Smartialta. Mikäli haluaa ihailla speksejä, niin kone löytyy täältä. Hinta on tosin noussut 569 euroon.

Kone vaikutti hintaansa nähden ja muutenkin aluksi hyvältä. Siinä on työvalo ja sähköstartti akulla; lähtee hyvin pakkasellakin käyntiin avaimella. Kahden viikon aikana ammuskelin koneella lunta ympäri tonttia, kunnes vetopuoli sanoi itsensä irti. Voimansiirto pyörille on toteutettu hammashihnalla ja kitkapyörällä. Koneen pyörät eivät enää vetäneet, joten kurkkasin suojapellin taakse ja diagnoosi oli seuraava: kitkapyörän kumipinnoite oli murentunut palasiksi koneen sisälle. Tässä vaiheessa hammashihnakin hyppeli pois alemmalta hihnapyörältä. 

Soittelin sitten Smartialle ja takuuvaihtoa ei voinut heti järjestää, koska koneet oli myyty loppuun. Lumen tulo oli sille keväälle jo onneksi pääosin ohitse, joten sovittiin, että uusi kone tulee syksyllä meille, kunhan saavat lastin Kiinasta. Uusi masiina tulikin sitten pihaan ja kokosin sen odottelemaan lumen tuloa (koottavaa oli siis aisan ja siihen kiinnityvien vipujen ja vimpstaakkeleiden asennus, heittotorven asennus sekä öljyt koneeseen). Parissa kohdassa huomasin tuotekehittelyä, kuten esim. vaihdevivun kiinnitys oli muuttunut jykevämmäksi.

Kun sitä lunta sitten alkoi heitellä, niin parina päivänä sain tehtyä lumityöt ko. härvelillä. Sitten vetopuolen hammashihna alkoi hypellä pois hihnapyörän päältä. Remmin laitto takaisin ei ole ihan kivuton operaatio lumihangessa: koneen pohjapelti on kuudella ruuvilla kiinni, mutta kiinalainen toleranssi reikien kohdistamisessa on oikeasti siinä 5 mm. Vähän joutui punomaan peltiä aina avatessa ja kiinnittäessä. 

Remmi alkoi sitten urakalla hypellä pois päältä, joten otin yläpuolelta suojakuoret pois ja etsiskelin vikaa. No remmin kiristinrulla ei kiristänyt remmiä ollenkaan ja toisekseen kumpikaan hihnapyörä saatikka kiristin eivät olleet linjassa keskenään. Remmi olikin kulunut laidasta jo varmaan puolta kapeammaksi ja hampaitakin oli kadonnut kiitettävästi. Puhelin käteen ja itkua Smartialle. Huollosta tiedustelin, että josko kolmas kerta toden sanoisi, niin tuumasivat, että samanlainen sieltä tulee. Päädyttiin sitten siihen, että palautan koneen. Valikoimasta löytyi sitten amerikkalainen Sno-Tekin linko, johon piti laittaa rahaa väliin, mutta otimme sitten sen. Tämä linko sitten sovittiin toimitettavaksi kasattuna ja öljyineen.

Rahtifirma kävi sitten vaihtamassa koneen. Ulkoinen olemus oli heti astetta jykevämpi kuin kiinalaisessa. Manuaali oli yksityiskohtainen ja paksu (jopa selasin sen läpi). Tarkistin öljyt, täytin tankin ja otin testikierroksen. Hyvinpä lumi pöllysi. Kiinalaiseen verrattuna tässä on kätevämpi myös tuo heittosuunnan säätö. Konetta voi hallita lingotessa yhdellä kädellä ja heittoruuvin kampi on tuotu käsien ulottuville. Torvi myös kääntyy pienellä kammen liikkeellä, joten välitykset olivat siinä kohdallaan. Sähköstartti tässä on verkkovirralla, joten jatkojohtoa pitää viritellä, mikäli ei jaksa narusta kiskoa käyntiin. Kaasuvipua ei tässä ole, vaan uudempien ruohonleikkureiden tyyliin masiina käy aina "sopivilla" kierroksilla.

Konetta ei ole vielä ehditty käyttää kuin pari kertaa, mutta toistaiseksi vaikutelma on hyvä. Kirjoittelen kokemuksista sitten lisää, kun niitä on enemmän.

Sitten plussat ja miinukset:

Kiina: 2196WL 196cc

+ startti akulla
+ työvalo
+ lähti hyvin käyntiin
+ punainen tähti rungossa
- ei vauhtiraitoja
- ei toimi
- valmistuksen toleranssit
- uutta ei kiinnosta korjata

Amerikka: Sno-Tek ST22

+ astetta jykevämpi olemus
+ tehokkaan oloinen, lumi lentää kauas
+ hallintalaitteet
+ sähköstartti
+ vauhtiraita heittotorvessa
- ei punaista tähteä
- sähköstartti verkkovirralla
- ei työvaloa (vaikka sillä ei näekään juuri muuta kuin lumen pöllyämistä)
- äänekkäämpi kuin sosialistiveljensä